LVIA-asiantuntija, Seinäjoki / Vaasa

Haemme nyt työkaveriksemme LVIA-asiantuntijaa valvontatehtäviin. Pääset mukaan korjaus- ja uudisrakennushankkeiden hankinta-, suunnittelu- ja toteutusvaiheisiin: hankintavaiheessa työtehtävät voivat olla erilaisten asiakirjojen laadintaa, LVIA-töiden kilpailutusta ja/tai muistioiden ja pöytäkirjojen kirjoittamista. Toteutusvaiheessa olevissa hankkeissa olet mukana työmaakokouksissa ja -kierroksilla, joissa valvomme hankkeiden laadullista, aikataulullista ja taloudellista toteumaa.


Työpäiväsi koostuu valvontatehtävistä, työmaakokouksista ja työmaakierroksista sekä dokumentoinnista. Osaamisen mukaan voit myös tehdä kuntotutkimuksia / kuntoarvioita ja PTS-suunnitelmia talotekniikan osalta. Ammattitaitoinen tiimimme muodostuu niin uraansa aloittelevista kuin vuosien asiantuntemuksella varustetuista konkareista, joten oppimisen mahdollisuuksia on runsaasti!

Työpisteesi voi sijaita joko Seinäjoen tai Vaasan toimistollamme, mutta tehtävää voi osittain hoitaa myös etänä.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Toivomme myös henkilön omaavan käytännön kokemusta työmailta esimerkiksi työkokemus työnjohtotehtävistä projektipäällikkönä / projektinhoitajana huomioidaan hakijan eduksi. Eduksi luemme myös kokemukset energiatehokkuutta edistävistä saneeraus- ja uudisrakennushankkeista. Tehtävissä tarvitaan hyvää kirjallista suomen kielen taitoa, ajokorttia ja mielellään oman auton käyttömahdollisuutta. Olet aktiivinen, yhteistyökykyinen jämäkkä, tiedonjanoinen ja uskallat esittää meille ideoita.

Tarjoamme sinulle monipuolisia ja mielekkäitä työtehtäviä sekä hyvän perehdytyksen niiden hoitamiseen. Sen lisäksi että osaamisesi vahvistuu meillä, saat laaja-alaista näkemystä alalla toimimisesta ja pääset ottamaan vastuuta projektityöskentelystä.

Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen ja CV:si sähköpostitse osoitteeseen: viimeistään 29.2.2024. Käymme hakemuksia läpi sitä mukaa kun niitä saapuu, joten älä odota turhaan, kannattaa hakea jo tänään!

Jos joku asia jäi mietityttämään, lisätietoja tehtävästä antaa mielellään:

Jyrki Hööpakka
040 667 3928