Tarjoamme asiakkaillemme työmaavalvontaa joko osana rakennuttamispalvelua tai erillisenä työnä. Valvonta tehdään aina sillä tasolla, että kehtaamme tunnustaa olleemme kohteessa – ei pelkästään paperilla.

Ei vain nimellistä vaan perusteellista työmaavalvontaa
Vaikka emme toimisikaan kohteessa rakennuttajina, tarjoamme tarvittaessa asiakkaalle työmaavalvontaa. Työmaavalvonta tehdään aina sillä tasolla, että kehtaamme tunnustaa olleemme asialla. Valvojamme uskaltavat näyttää kasvonsa myös tilojen käyttäjille ja toimivat heidän kanssaan sujuvasti yhteistyössä.
Rakentamisen valvonnassa ei voi korostaa liikaa työmaakäyntien tärkeyttä, ja emme yleensä pärjää kisoissa, joissa haetaan vain ns. nimellistä valvojaa. Meillä on tapana tehdä valvontaa oikeasti ja dokumentointi tehdään myös huolella.
Työmaavalvontaa vankalla ammattitaidolla
Rakennustyön paikallisvalvojan pätevyys on Miijalla, Osmolla, Sarilla ja Antilla. Lisäksi koulutus ja tentti on hyväksytysti suoritettuna myös Masalla ja Jyrkillä.
Mikäli kohde vaatii, toimimme yhteistyössä työmaan puhtauden hallinnassa, Terve Talo -asioissa ja näytteenotossa yhteistyökumppaniemme kanssa.
Koko toimistomme henkilökunta suorittaa tarvittaessa työmaavalvontaa, omalla omintakeisella ja vankalla ammattitaidollaan.
”Asioihin on puututtava ajoissa, ei vasta lopputarkastuksessa.”
