Inmecon palveluvalikoimaan kuuluu nyt myös energiakatselmus, jonka avulla on mahdollista tehostaa esimerkiksi toimisto- tai teollisuuskiinteistöjen energiankäyttöä. Energiakatselmointi on monella tavalla hyödyllinen toimenpide, josta Arttu Saari kertoo lisää.

Inmecon Arttu Saaren aikaisempi insinööritason työ oli lämpöpumppujen tuotekehittelijänä, joten tietoa lämmön säilyttämisestä ja karkaamisesta on kertynyt kaverille jo pidemmältä ajalta. Nyt Arttu vastaa Inmecolla Motivan hyväksymien energiakatselmusten suorittamisesta.
– Työni koostuu siitä, että tarkastelen kiinteistöä ja etsin todennäköiset paikat, joissa energiatehokkuutta voi parantaa. Sen perusteella laadin tilaajalle hinta-arvion varsinaisesta energiakatselmuksesta, Arttu kertoo.
Energiakatselmoinnin pohjalta tilaaja saa raportin säästötoimenpiteistä, ja kun Motiva on hyväksynyt raportin laskelmineen, tilaaja pystyy hakemaan Business Finlandin sähköisen palvelun kautta tukea tilojensa energiatehokkuuden parantamiselle.
– Energiakatselmoinnilla ja Motivan kanssa investointisopimuksen tekemällä saa siis hyvän taloudellisen porkkanan sille, että on osaltaan vähentämässä turhaa energiankulutusta, Arttu jatkaa.
– Yleensä ehdottamani uudistukset maksavat sellaisinaan jo itsensä takaisin, mutta kaiken lisäksi tilaaja voi saada muutoksiin tukea.
Lämpö talteen monella eri tavalla
Parhaassa tapauksessa energiakatselmuksen voi suorittaa käyttämällä dataa talon omasta automatiikasta ja sen trendikäyristä, jotka kertovat muun muassa lämpötilojen vaihtelusta. Jos rakennuksessa ei ole toimivaa taloautomatiikkaa, energiakatselmoija käyttää omia mittausvälineitään.
– Energiakatselmointiin kuuluu lämpötilaseurannan lisäksi tilankäyttöseurantaa sekä energiankulutuksen seurantaa, ja ylipäätään pystymme mittaamaan todella monenlaisia muuttujia, Arttu toteaa.
Otollisimpia kohteita energiakatselmukselle ovat toimistokiinteistöt ja erityisesti vähän vanhemmat tehdashallit, joiden energiatehokkuudessa on lähes varmasti parantamisen varaa.
– Helpointa tilaajalle on, jos ongelmista selvitään huoltamalla. Suuret järjestelmämuutokset kuten lämmön talteenoton tuominen ilmanvaihtoon tai vanhan öljypolttimen tai hakekattilan päivittäminen maalämpöpumpuksi tuovat toisaalta parhaimmillaan todella isoja säästöjä.
Energiakatselmoinnin vaikutukset eivät jää pelkkään suoraan rahalliseen hyötyyn.
– Tässä päästään samalla käsiksi hiilidioksidipäästöihin, eli ollaan senkin kautta rakentamassa parempaa maailmaa. Lisäksi pystymme vaikuttamaan työhyvinvointiin, sillä onhan se nyt ikävää, jos hommia paiskiessa on läpiveto koko ajan niskassa.
5 syytä tilata Inmecolta rakennuksen energiakatselmus
- Energiakatselmuksen avulla löytyvät ongelmat paikkaamalla on mahdollista säästää muun muassa rakennuksen lämmityskustannuksissa.
- Motivan investointisopimuksen tekemällä voi lisäksi hakea Business Finlandilta tukea energiatehokkuutta parantaviin muutostoimiin.
- Inmecon Arttu on lämpöön erikoistunut LVI-ammattilainen, joka suorittaa energiakatselmuksen kokemuksella ja pieteetillä.
- Energiakatselmuksen raportti antaa keinoja hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi ja ilmastonmuutoksen torjuntaan osallistumiseksi.
- Raportin osoittamia ongelmia korjaamalla pystyy vaikuttamaan työhyvinvointiin ja vähentämään sairastumisia.
